Lahjoituskohde:

Syyskeräys: Auta nuorisotyötä!

Kuva:Syyskeräys: Auta nuorisotyötä!

Sleyn nuorisotyö haluaa näyttää nuorille Jeesus-tietä. Sitä tietä, mistä Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa sanoessaan ”Minä olen tie, totuus ja elämä, ei Isän luokse ole muuta tietä”. Sleyn nuorisotyö haluaa olla mukana Jeesus-tiellä kohtaamassa, tukemassa ja nuoren seurana matkalla kohti taivaan kotia.

Sleyn nuorisotyö tekee tulevaisuutta. Tänä aikana kristillinen arvomaailma kyseenalaistetaan vahvasti, ja nuoret ovat yksinäisiä ja juurettomia. Tähän haasteeseen Sleyn nuorisotyö haluaa vastata muun muassa leirien, nuorteniltojen ja Maata Näkyvissä -festareiden kautta. Nuorten aikuisten ja perheiden suuri määrä Evankeliumiyhdistyksen tilaisuuksissa kertoo siitä, että työ on ollut merkityksellistä.

Koronapandemia on tuonut nuorten kohtaamiselle aivan uudet haasteet. Emme ole jääneet paikoillemme vaan olemme menneet sinne, missä voimme nuoria tavoittaa taudista huolimatta. Tuotamme myös jatkuvasti laadukasta kristillistä sisältöä internetiin, kuten tämän syksyn kuukausittaiset Unelmaklubi-illat.

Samalla kuitenkin olemme huomanneet, ettei perinteistä kohtaamista voita mikään. Nuorilla on tänään suuri yhteisöllisyyden ja yhteyden tarve. Siihen tarvitaan yhteisöllisyyttä, jolla on todellista sisältöä. Me tarvitsemme leirejä, tapahtumia ja nuorteniltoja, joissa nuoret saavat kokea olevansa tervetulleita ja joissa he saavat hyvää ja turvallista raamattuopetusta ja rohkaisua armollisen Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta. ”Armo on valtameren kokoinen, mutta ilman rantaa”, lauletaan Maata Näkyvissä -festareiden tunnusvideolla. Tätä viestiä me haluamme kantaa eteenpäin.

Auta nyt Sleyn nuorisotyötä, jotta Jumalan sanaan pohjautuva työmme saa jatkua ja työ olisi mahdollista jälleen, kun tautitilanne sen sallii.

Juha Heinonen, Sleyn nuorisotyön johtaja

Lahjoitusvaihtoehdot

Lahjoita tähän kohteeseen!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.