Tukirengas:

Matti Rusama

Karkun evankelisen opiston rehtori

Kuva:Matti Rusama

Olen pastori Sastamalasta. Perheeseeni kuuluvat vaimo, kolme tytärtä ja Vilma- niminen koira. Olen työskennellyt vuodesta 2002 alkaen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa. Tällä hetkellä keskeisin tehtäväni on Karkun evankelisen opiston rehtorin työ.

Sydämeni palaa evankeliumin asialle. Ajattelen, että lopultakin tärkein tehtäväni on auttaa ihmisiä turvaamaan Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Minulla on ollut koko aikuisikäni kutsumus papin työhön. Merkittävät virstanpylväät kutsumukseni toteutumisessa olivat Inkerin kirkon diakonin vihkimys 2019 ja pappisvihkimys 2023. Kaikki työ on syvimmiltään hengellistä, sillä Raamattu kehottaa tekemään kaiken niin kuin tekisimme sen Herralle emmekä ihmisille (Kol 3:23).

Opistolla järjestän hengellistä toimintaa: raamattupiirejä, päivähartauksia ja jumalanpalveluksia. Mahdollisuuksien mukaan palvelen myös puhujantehtävissä ja messujen toimittajana pyyntöjen mukaan. Toivon, että sinulla olisi mahdollisuus tukea työtäni rukouksin ja taloudellisesti.

Lahjoitusvaihtoehdot

Liity tukirenkaaseen

Kuulumalla tukirenkaaseen saat ajankohtaista tietoa lähetin työstä. Saat myös viitenumeron, jonka avulla voit lahjoittaa lähetin työhön säännöllisesti tai sinulle sopivana aikana.

Täytä lomake ja sinulle lähetetään lisätietoa sekä lahjoitusohjeet.

Tiedustelut: Anna Poukka, (09) 2513 9220, anna.poukka@sley.fi

Lahjoita tukirenkaaseeni!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.