Lahjoituskohde:

Espoo

Kuva:Espoo

Espoon messuyhteisö kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa Ankkuri-kappelissa. Jumalanpalveluksen yhteydessä on lapsille pyhäkoulu ja messun jälkeen tarjotaan kirkkokahvit. Tilassa järjestetään myös muun muassa raamattuopetusta. Ympäröivällä kerrostaloalueella asuu paljon ihmisiä. Rukouksemme on, että vähitellen monet alueen ihmiset voisivat löytää Ankkuri-kappelille.

Ankkuri-kappeli on nimensä mukaan olemassa siksi, että saisimme tulla Jumalan sanan yhteyteen ja siinä pysyä. Espoolaisistakin suurin osa on kastettu Jeesuksen omiksi. Jumalan sana on kuin ”sielun ankkuri”.

Lahjoitusvaihtoehdot

Lahjoita tähän kohteeseen!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.