Lahjoituskohde:

Esantuvan leirikeskus

Kuva:Esantuvan leirikeskus

Esantuvan leirikeskus Lapuan Kauhajärvellä

Leirikeskuksen sisällä on sukutaulu tilan isännistä 1500-luvulle asti. 1980-luvun alussa Evankeliumiyhdistys osti tilan ja kunnosti siitä leirikeskuksen. Isäntien joukossa oli muutamakin Esaias, josta saatiin leirikeskuksen nimi. Esantuvalla on vuosittain useita leirejä eri ikäryhmille – lapset, varkut, nuoret, opiskelijat, nuoret aikuiset – sekä seuroja ja väkimäärältään suurimpana tapahtumana Juhannusjuhla. Rukoile leirikeskuksen toiminnan puolesta ja tue toimintaa myös taloudellisesti mahdollisuuksiesi mukaan. Näin voit olla tekemässä tärkeää lapsi – ja nuorisotyötä!

Lahjoitusvaihtoehdot

Lahjoita tähän kohteeseen!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.