Tukirengas:

Erkki Koskenniemi

Raamattukoulutussihteeri / Pastori

Kuva:Erkki Koskenniemi

Olen Erkki Koskenniemi (s. 1956). Olen syntynyt ja kasvanut Turussa, jossa myös opiskelin antiikin tutkimusta ja teologiaa. Näiden kahden yhdisteleminen on sittemminkin ollut mielipuuhaani. Vaimollani Marjalla ja minulla on viisi poikaa, Tuomas (1982), Johannes (1984), Antti (1986), Jaakko (1989) ja Pietari (1992), ja jokainen heistä on nyt tuonut perheeseen ihanan miniän.

Olen toiminut Evankeliumiyhdistyksessä kutakuinkin yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 asti. Olen saanut olla mukana jännittävässä ja haastavassa työssä: opettamassa Raamattua. Olen saanut kokea Raamattu tutuksi –innostuksen. Olen saanut nähdä, miten nuoret ja vanhukset tutkivat Jumalan sanaa. Olen saanut viettää upeita hetkiä aivan yksin kirjoittaessani tai toimittaessani materiaalia avoimen Raamatun ja hyvän tukikirjallisuuden äärellä. Tehtäväni on opettaa Raamattua sekä perinteiseen tapaan että käyttäen uusia työmuotoja. Luentojen, saarnojen ja rippikoulujen rinnalle ovat tulleet video ja internet. Uudet tavat eivät koskaan korvaa vanhoja, mutta ne täydentävät hienosti toisiaan. Ei ole tärkeämpää asiaa kuin pitää Raamatun sanaa esillä. Sanassa on Kristus! Olet sydämellisesti tervetullut yhteiseen työhön rukoilemaan puolestani ja myös tukemaan sitä taloudellisesti.

Tukirenkaani jäsenenä tuet myös internet-työtä Japanissa. Isoisäni oli viime vuosisadan alussa työssä Japanissa, eikä tämä ole suvussamme unohtunut koskaan.

Lahjoitusvaihtoehdot

Liity tukirenkaaseen

Täytä lomake ja saat Sleyn talousosastolta henkilökohtaisen viitenumeron. Voit lahjoittaa sinulle sopivana aikana tai säännöllisesti e-laskuna tai suoramaksuna.

Lisätietoja: Anna Poukka, (09) 2513 9220, anna.poukka@sley.fi

Lahjoita tukirenkaaseeni!

Anna halutessasi lisätietoja:

Lisätiedot ovat vapaavalintaisia. Käytämme niitä tilastointiin ja tiedottamiseen.