Tukirengas:

Ari Lukkarinen

Sleyn Afrikan työn koordinaattori

Kuva:Ari Lukkarinen

Olen Ari Lukkarinen, vuonna 1976 syntynyt, Juankoskelta lähtöisin oleva pastori. Olen tullut Sleyn työyhteyteen vuoden 2006 alussa. Työskentelin ensin Pohjois-Suomen alueella, sitten kuusi vuotta Keniassa ja Suomeen palattuani Lahdessa. Lähetystyössä sain olla opetustehtävissä ja armonvälineitä hoitamassa Kenian lisäksi Sambiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa ja Etelä-Sudanissa. Näitä opetusmatkoja tein Kisumusta käsin. Näiden maiden luterilaisten kirkkojen pappis- ja diakonissaopiskelijoita sain myös opettaa Kenian Matongossa.

Syyskuussa 2016 aloitin Sleyn lähetysosastolla yhtenä aluekoordinaattoreista. Vastuualueitani koordinaattorina ovat Afrikka, Israel, Saksan maahanmuuttajatyö ja lähetysosaston kansainvälinen työ Suomessa. Nykyisessä tehtävässäni saan olla tekemässä työtä lähetystyön hyväksi hallinnon kautta, mutta työhöni kuuluu myös julistustyötä. "Ei ainoaltakaan saa peittyä se miksi Jeesus kuoli ristillä" (SK 385). Herra Jeesus on pyhällä verellään avannut meille taivaan.

Hengellinen työ on yhteinen tehtävä. Kutsun Sinua mukaan tukirenkaaseeni rukoilemaan ja tukemaan myös taloudellisesti Jumalan valtakunnan työtä.

Ari Lukkarisen ystäväkirje

Lahjoitusvaihtoehdot

Liity tukirenkaaseen

Kuulumalla tukirenkaaseen saat ajankohtaista tietoa lähetin työstä. Saat myös viitenumeron, jonka avulla voit lahjoittaa lähetin työhön säännöllisesti tai sinulle sopivana aikana.

Täytä lomake ja sinulle lähetetään lisätietoa sekä lahjoitusohjeet.

Tiedustelut: Anna Poukka, (09) 2513 9220, anna.poukka@sley.fi

Lahjoita tukirenkaaseeni!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.