Tukirengas:

Ari Juupaluoma

Etelä-Pohjanmaan piirivastaava / Pastori

Kuva:Ari Juupaluoma

Olen Ari Juupaluoma (s.1964), Vaasan Luther-talon pastori ja Sleyn Etelä-Pohjanmaan piirivastaava. Liikun evankeliumin asialla Kyrönmaan ja koko Etelä-Pohjanmaan alueella.Työnäkyni olen tiivistänyt tunnuslauseeksi: ”Alatien kulkijana autuuden nautinnossa.”

Uskon, että Herra Jeesus tahtoo tänäkin päivänä kulkea kiusattujen ja vaivattujen ihmisten kanssa. Elämisen voima ja tulevaisuuden toivo ei kuitenkaan tule inhimillisen surkeuden vaan erinomaisen evankeliumin tuntemisesta. Siksi sananpalvelijan tehtävänä on pitää esillä armon ja totuuden sanaa, joka tuo köyhälle kulkijalle Kristuksen ja kaikki hänen autuutensa aarteet uskossa nautittavaksi.

Yhteiset jumalanpalvelukset ja kotihartaudet, tavallisten ihmisten katekismus- ja raamattuopinnot sekä kiireettömät keskusteluhetket ovat niitä työmuotoja, joita pidän erityisesti kutsumukseeni kuuluvina palvelutehtävinä. Tahdon kutsua Sinut rukouksen ja toiminnan yhteistyöhön Sleyn jumalanpalvelus-, raamattuopetus- ja lähetystyön hyväksi lähellä ja kaukana. Yksi tapa tukea Evankeliumiyhdistyksen työtä taloudellisesti on tukirenkaani jäseneksi liittyminen.

Kiitollisena lausun Sinut tervetulleeksi tukijoukkoihini. Kun tapaamme, vaihdetaan kuulumisia. Rohkaisen ottamaan yhteyttä myös sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Tukirenkaani jäsenille lähetän kirjepostia muutaman kerran vuodessa.

Lahjoitusvaihtoehdot

Liity tukirenkaaseen

Kuulumalla tukirenkaaseen saat ajankohtaista tietoa lähetin työstä. Saat myös viitenumeron, jonka avulla voit lahjoittaa lähetin työhön säännöllisesti tai sinulle sopivana aikana.

Täytä lomake ja sinulle lähetetään lisätietoa sekä lahjoitusohjeet.

Tiedustelut: Anna Poukka, (09) 2513 9220, anna.poukka@sley.fi

Lahjoita tukirenkaaseeni!

Lisätiedot:

Postinumeroa tarvitsemme tilastointiin.

Sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista, emmekä luovuta tietoja ulkopuolisille.